Omatarhuri tänään Pirkkalassa

Pihatalkoot-kärry

Nyt on Pihatalkoiden aika

Kun kerros- tai rivitaloyhtiösi, omakotitalosi tai vaikka toimipaikkasi piha on päässyt alakuloisen näköiseksi – on aika pitää Omatarhurin Pihatalkoot. Piha saa uuden, toimivan ilmeen, sitä on mukavampi katsella ja käyttää – ja helpompi pitää kunnossa.

Omatarhuri organisoi, ohjaa Pihatalkoot ja tuo tullessaan tarvittavat työvälineet. Puolessa päivässä saadaan yhdessä aikaan paljon ja koko päivän aikana lähes ihmeitä. Kuten puutarhanhoidolla aina, Pihatalkoilla on onnellistuttava vaikutus.

Rahaa säästyy

Pihatalkoot on perinteikäs ja aikaansaapa tapa toimia yhdessä. Suuretkin taloyhtiöt ovat innostuneet asiasta, koska hoidettu pihapiiri lisää merkittävästi elämisen laatua. Iso vaikutin Omatarhurin Pihatalkoiden järjestämiseen on myös syntyvä säästö. Talkoisiin osallistutaan mielellään tietoisina, että omalla – mukavalla – työllä vähennetään yhtiövastikkeen korotuspaineita.

Lisätietoja:

santeri.urhonen@omatarhuri.fi
041 5039 389